Text: Korpiklaani. Karkelo. Kultanainen.

:
Mitahan tuostakin tulevi, tulenhengen helpehista?
Takoiskun tuoksinasta, vasarasta vaskisesta?

Taon totta taakakseni, unhon unta unskokseni,
hopiaista hoivakseni, vaskivartta viereheni.

Ihminen on liian hento, naisenpuoli liian heikko,

helposti se tuhoutuvi, kukistuvi, haurastuvi.

Tama naikko, oma eukko, kaikin puolin on ikuinen,
saihkyvampi aamunkoittoo, maailmoja kestavampi.

Ei han ilmoisna ikana Kultanainen kaunoiseni
Jata han ei minnuu yksin, vaskineito vertaiseni.

Pakisevat yhdet paljon, toiset tyhjia panevat,
arvelevat vaimoani, kadehtivat kultiani.

huhuilevat hulluksikin, ja mielipuolena pitavat.
Kansa kulta miulla ompi, vaimo vahva vaskest' luotu.

Ei han ilmoisna ikana Kultanainen kaunoiseni
Jata han ei minnuu yksin, vaskineito vertaiseni.

Taon totta taakakseni, unhon unta unskokseni,
hopiaista hoivakseni, vaskivartta viereheni.

Ihminen on liian hento, naisenpuoli liian heikko,
helposti se tuhoutuvi, kukistuvi, haurastuvi.

Tama naikko, oma eukko, kaikin puolin on ikuinen,
Jata han ei minnuu yksin, vaskineito vertaiseni.

Tajuan nyt senki viimein, nyt sen kaiken ymmarranki,
otan rauan, temmon tulta, turmioksi kultanaisen